07.03.15

 Liminkarallista nappitulos =>Luokkavoitto =>Sarjajohto => :)

 
Limingassa ajettiin kauden toinen Trophy sarjan osakilpailu 28.2.2015 ja virallinen nimi oli Neste Taukokartano Revonlahti ralli. Liikkeelle lähdettiim hyvissä ajoin jo perjantaina. Lumet olivat tehneet katoamistempun etelässä, eikä pohjoisessakaan sitä juuri mainittavasti ollut. Hyvin nukutun yön ja runsaan aamiaisen jälkeen suunnattiin kisapaikalle. Audi A3 suoriutui aamutoimista myös puhtain paperein, joten ei kun kohti reittiä.
 
Ykkönen oli heti kunnon mittainen eli melkein 23 kilometriä. Tie oli yllättävän hyvässä kunnossa, joten Pikku-Pete antoi Audin mennä sen minkä rahkeet antoivat myöten.
Alkuosa oli tylsää kiihdytys ja peltoysikymppi, eikä loppuun mahtui pienempää tietä ja muutama mutkakin. Varsinaisia tilanteita ei pätkälle mahtunut. Kerran auto sammui jarrutuksessa, mutta muuten meno oli tasaisen varmaa. Tuloksena reilun 6 sekunnin luokkapohja.
 
Kakkonen oli mitä oli.Pätkää oli lyhennetty nelisen kilometriä ja jäljelle oli jäänyt osuus, jossa ei turhia mutkia ollut. Eroja reilulla neljällä kilometrillä ei päässyt 
syntymään, mutta kuitenkin 2.6 sekuntia nopeampi, kuin luokan toiseksi tullut Markku Suvanto. Video tästä nähtävissä Facen puolella.
 
Vielä ennen taukoa oli edessä yksi erikoiskoe eli rapiat 8 kilometriä. Tämäkin pätkä oli todella nopea, mutta sisälsi paljon pitkiä mutkia. Maalissa Pete ja Seve olivat
tyytyväisiä, mutta kello ei tykännyt ja Suvanto oli 4.6 sekunttia nopeampi, joten eroa ennen kahta viimeistä oli samaiset 4.6 sekuntia Peten eduksi. Tauolla antoi huolto
kannustusta, että ellei maalissa olla luokkavoittajia, niin Pete saa matkustaa kotimatkan Audissa;)
 
Nelonen olikin sitten jo varsin hienoa tietä, joten fiilis maalissa oli luottavainen. Takana oli reilut 12 kilometriä, mutta eroa Suvannon kanssa saatiin vain yksi kymmenys. 
Markku oli nopeampi, joten eroa ennen viimeistä oli 4,5 sekuntia. 
 
Viimeiselle 18 kilometrille startattiin sillä mielellä, että nyt mennään eikä meinata. Yritys olikin kohdallaan ja välillä miehistö luuli olevansa takavetoisessa autossa. Vaikka tie oli 
mutkainen, mutta matkaan mahtui kunnon pomppusuora, jossa ei kaasua nostettu. Audin alusta todettiin toimivaksi. Maalissa oli kuitenkin jännittynyt olo, kun Suvannon vauhdista ei ollut tietoa. Nettikään ei korvessa toiminut, mutta sitten saimme ensimmäisen onnittelun luokkavoitosta, joten helpotus oli suuri. Kun tuloksiin pääsi kiinni oli yllätys aikamoinen,
että eroa Suvantoon oli tullut 15 sekunttia, joten voittomarginaali oli 19.5 sekuntia.
 
Lopputoteamuksena voidaan todeta, että tiestö oli paljon paremmassa kunnossa kuin osasimme odottaa. Reitti oli hyvinkin nopeaa, mutta ilmeisesti meille sopivaa. Junnu SM:n puolelta löytyi yksi nopeampi V1600 auto, joten saimme Trophy sarjassa toiseksi korkeimmat pisteet ja Pete nousi sarjassa johtoon. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää.
 
Nyt kuitenkin nokka kohti Lahtea ja talvikauden päätöstä. Numero Petellä on 139 eli reitti voi olla paikka paikoin hurjassa kunnossa. 

Sarjakärki:
1.Petri Patjas 35,54
2.Mikke Yrjölä 34,47
3.Henrik Pietarinen 32,50
4.Markku Suvanto 32,13
5.Jere Paananen 31,10