18.09.13

Heinola ei anna periksi

Pikku-Pete starttasi männä lauantaina 7 kerran Heinolassa ajettuun ralliin ja lopputuloksena oli valitettavasti taas keskeytys. Nyt matka jatkui melkein toiselle tauolle, joten toiveita oli.

Valitettavasti ensimmäinen erikoiskoe jouduttiin peruuttamaan meidän osalta, kun valitettava onnettumuus sattui. 2 pätkä päästiin ajamaan normaalisti ja se sujuikin ilman suurempia ongelma. Vauhtia olisi vain saanut olla enemmän. Pätkän maali-at:lla auto sammui eikä meinannut millään käynnistyä. Huoltotauolla tulppienvaihto vaihtoi auttoi ja Starlet oli taas toimintakuntoinen.

3 pätkän alkua jouduttiin taas odottamaan, mutta tulihan tutustuttua kilpakumppaneihin. Erikoiskoe tuli läpi ilman ongelmia, joten pikaisen siirtymän kautta seuraavalle. EK4 ajettiin taas ilman tapahtua, mutta siirtymällä alkoi pauke ja kone sanoi sopimuksen irti, joten kisa oli siinä.

Tiet olivat todella hienoja ja kelikin oikeastaan kesäinen vaikka ollaankin jo syyskuun puolessa välissä.

Nyt vain auto taas nippuun ja viimeistellään Audia, niin eiköhän tässä vielä tänä vuonna viivalla olla. Ja Heinolakin joskus vielä selätetään.