19.11.11

Kalustokuulumisia

Syksyn aikana tallilla on ollut kuhinaa monella tavalla. Aika ei ole käynyt pitkäksi ja hommia riittää.

Datsun löysi uuden kodin Nurmijärveltä ja on odotettavissa viivalle kaudelle 2012. Iso-Pete ehti ajaa autolla yhteensä 11 rallia, 5 rallisprintia ja yhden kerran etuautona rallisprintissä. Ensimmäinen kilpailu ajettiin kaudella 2006 ja rallissa keskeytyksiä tuli yhteensä kappaletta. Ikimuistoisin kisa Dassella varmaankin oli 2009 ajettu Tunturi-ralli, joka jä kesken ennen viimeistä erikoiskoetta. Toivotamme uudelle omistajalle onnea hienon auton kanssa.

Starletin kanssa ei valitettavasti päästy vielä tänä vuonna viivalle, mutta nyt auto on saatu käyntikuntoiseksi ja viivalla olisi tarkoitus olla heti vuoden alussa. Tulevan vuoden kilpailukalenterimme julkaistaan varmaankin joulukuun alkupuolella.

Historic-Toyota on jäänyt muiden projektien jalkoihin, mutta toivottavasti sekin saataisiin liikkeelle kauden 2012 aikana. Aika näyttää.

Huoltokalustoon tuli lisäys, kun Iso-Pete osti MB Sprinterin kunnon penkeillä. Nyt ei pitäisi huoltomiesten saaminen olla enää kiinni ainakaan kalustosta. Kuva autosta ilmestyy sivuille myöhemmin.