20.10.11

Mikki ja Pena toiseksi Kaakkoisessa

Tiimin joukkoe suppeni yhteen mieheen Kaakkoisrallissa, mutta tulos oli kuitenkin ihan hyvä. Voitto karkasi tällä kertaa, mutta hopea ei ole häpeä.

Ensimmäisellä pätkällä kilpailijapari totesi heti että tiestö oli hienoa, mutta varsin liukas. Hieman oli tilanteenpoikasta ja hakemista pimeän rallin rytmiin, mutta maalissa odotti luokan 2 paras aika.

Loppukisa meni ilman suurempia ongelmia ja taas viimeisellä meinasi tien pisto hämätä ja pieni pysähdys oli tehtävä, mutta sijoitukseen se ei enää vaikuttanut, joten tuloksena oli luokan 2 sija ja samalla 2 nopein historic-kulkupeli.

Kausi on tällä erää paketissa ja nyt aloitetaan raivokas valmistautuminen tulevaan kauteen. Ensi kauden kalenteria suunnitellaan parasta aikaa ja pyritään saamaan sivuille hyvissä ajoissa ennen uuden kauden alkua.