12.09.14

 Uusikaupungissa kohtuullinen tulos

Viime viikonloppuna tiimi pakkasi tavarat aikaisin aamulla kyytiin ja suuntasi kohti Uusikaupunkirallia. Keli oli taas varsin kesäinen, joten odotettavissa oli hieno ralli.

Ensimmäinen erikoiskoe ei menny aivan putkeen ja tuloksena vasta luokan 5 paras aika. Heti ensimmäisissä mutkissa oli todella liukasta ja sen jälkeen haettiin luottoa pitoon. Samaa valittelivat kaikki muutkin.

Kakkonen menikin sitten jo selvästi paremmin vaikka liukasta oli sielläkin. Kerran hieman leveämpää linjaa, mutta muuten tasaisen varmasti maaliin. Lk:n toiseksi paras aika.

Kolmonen ajettiin vielä ennen pikkuhuoltoa ja tuloksena 3 paras aika luokassa. Kuski valitteli renkaiden pitoa, mutta näillä on mentävä.

Nelonen menikin sitten aivan päin sitä itseään. Jotenkin luotto ajamiseen oli hukassa ja turpaan tuli, niin että kartturin vähäiset hiuksen sen kuin vähenivät. Luokan 4 paras aika, mutta kärkeen eroa yli 20 sekunttia.Ja sitten tauolle.
 

Vitoselle sitten saatiin taas iskua päälle ja tuloksena luokan 3 aika, mutta eroa Nosoon vain 1,3 sekunttia.

Viimeisellä tultiin vielä varsin reippaasti ja tuloksena tasa-aika Noson kanssa ja samalla jaettu luokkapohja. Se ei paljon lämmittänyt, kun sillä ei ollut vaikutusta sijoitukseen, mutta kuitenkin luokkapohjat. Pätkän viimeiset mutkat tultiin reippaalla linjalla.

Pikku-Pete on edelleen Trophy pisteissä toisena, mutta takana on monta joilla on ns nollakisa takana, joten tiukaksi menee. Junnujen pisteissä olemme hieman toisella kymmenellä.

Hieman tasaisuutta puuttui eli ykkösellä ja nelosella tuli takkiin kunnolla. Ne kun olisi ajettu samalla linjassa muiden kanssa, niin toinen sija olisi ollut mahdollinen. Annina meni sen verran kovaa, ettei ehkä siihen olisi vauhti riittänyt. Kiitos taas kaikille kilpakumppaneille hauskasta päivästä ja tietenkin huollolle ja kotijoukoille.